Kaivelin itsekin STEAa. Tässä lyhyt historiikki, ongelmia ja ratkaisuja:
RAY perustettiin 1938 pyörittämään peliautomaatteja ja jakamaan tuotot sote-järjestöille. Toimiva idea. 78 vuoden aikana jaettiin 10,5 miljardia euroa. 2000-luvun alussa summa oli ~300M€ vuodessa ja 2016 historian suurin jako, 317M€ lähes tuhannelle järjestölle.
Sitten 2017 RAY, Veikkaus ja Fintoto fuusioitiin. Pelitoiminta meni uudelle Veikkaukselle mutta kuka jakaa rahat? Perustettiin STEA eli 40 työntekijää sosiaali- ja terveysministeriön alle. Huippu 384M€ vuonna 2024.
Eli rahapelimonopoli tuottaa, STEA jakaa, järjestöt käyttää. Valtaosa avustuksista on täysimääräisiä eli järjestöiltä ei edellytetä omarahoitusosuutta. Osa maksaa yli 75k vuosipalkkoja avustuksilla. Hyvä kysymys on, että miksi varakkaat järjestöt ylipäätään tarvitsevat julkista rahaa?
STEA luokittelee itse 80 järjestöä “varakkaiksi”, eli nettovarallisuus ylittää kuuden kuukauden kulut. Marttaliitolla on säätiönsä kanssa 40 miljoonan euron sijoitusvarallisuus. MLL:n keskusjärjestö saa sijoituksista 1,4 miljoonaa, omaisuuden myynnistä 400 000 ja keräyksistä, jäsenmaksuista ja muusta varainhankinnasta 3,6 miljoonaa vuodessa. Silti se saa STEA-avustuksia. Investointiavustuksilla on ostettu kiinteistöjä kalliilta alueilta ja remontoitu niitä. Varakkaiden omarahoitusvaatimus on 10 % ja sekin koskee vain osaa avustuslajeista.
@willerydman asetti juuri palkkakaton. Se on hyvä alku mutta ei korjaa rakenteellista ongelmaa. Koko järjestelmä on muodostunut itsetarkoitukselliseksi rakenteeksi joka ylläpitää lähinnä itseään. Miten sen pitäisi toimia:
1. Tulosperusteinen rahoitus. Jos jaat julkista rahaa, sido se mitattaviin tuloksiin. STEA pyytää raportointia mutta huonolla tuloksella ei ole seurauksia. Sama tulosvastuun puute kuin TE-palveluissa.
2. Omarahoitusvaatimus kaikille. Jos toimintasi on oikeasti arvokasta, pystyt osoittamaan sen keräämällä osan rahoituksesta itse. Jäsenmaksut, lahjoitukset, yritysyhteistyö. Puhdas valtionriippuvuus luo juuri niitä rakenteita joita Finne kuvaa.
3. Automaattinen uudelleenarviointi, ei ikuisia avustuksia. Jokainen avustus arvioidaan uudelleen tietyin väliajoin. Se että joitain järjestöjä on rahoitettu yhtäjaksoisesti RAY-ajalta asti kertoo institutionaalisesta inertiasta, ei jatkuvasta tarpeesta.
4. Toisaalta voisi myös kysyä, että tarvitaanko 40 hengen erillistä virastoa jakamaan tätä rahaa? Vai voiko se kulkea normaalin budjettiprosessin kautta kuten kaikki muukin julkinen raha?